Avagro Oy

Avagro Oy

Samppanummentie 8, 23800 LAITILA

Erikoiskasvien viljelykoneet ja -laitteet

Avagro Oy on erikoiskasvien, kuten vihannesten, perunan ja marjojen viljelykoneisiin ja -laitteisiin erikoistunut, vuonna 1990 perustettu yritys. Toimitilat sijaitsevat Laitilassa, 60 km Turusta Porin suuntaan, aivan valtatie 8:n varressa. Henkilöstömme koostuu 10 palvelualttiista ihmisestä. Tärkeimpiä osaamisalueitamme ovat kastelu- ja sadetusjärjestelmät avomaalle, kasvihuoneisiin ja viheralueille. Asiantuntevalla suunnittelulla, omalla maahantuonnilla ja osittaisella omavalmistuksella pystymme räätälöimään asiakkaan vaatimukset täyttävän kokonaisuuden. Meiltä on mahdollista saada myös asennuspalvelua. Perunan ja vihannesten peltoviljelykoneissa edustamme monia Euroopan ja koko maailman johtavia valmistajia. Kehitämme jatkuvasti tuotevalikoimaamme ja etsimme asiakkaillemme myös kokonaan uusia, entistä parempia menetelmiä. Tuomme maahan mm. perunan- ja vihannestenkorjuukoneita, kylvö- ja istutuskoneita, jyrsimiä, kasvinsuojeluruiskuja ja monia muita erikoiskasveilla vaadittavia koneita ja laitteita. Tuontimaitamme ovat mm. Israel, Italia, Belgia, Hollanti, Ranska, Espanja ja Saksa. Mansikka-, kurkku- ja kasvihuonekalvot kuuluvat myös valikoimaamme. Uusin tuoteryhmämme ovat nestemäiset lannoitteet ja kasvun edistäjät. Omatuotantoamme ovat mm. Rapi –mansikanviljelykoneet, putkenkelauslaitteet sekä huomattava määrä kastelussa tarvittavia liittimiä, putkistoja ja muita osia. Tutustu tuotteisiimme ja kysy lisää!

Tutustu näihin

UUTUUS! 10 jalan merikonttiin asennettu pumppu-, suodatus- ja lannoitusasema

- 15 kW Saer IR40-250ND pumppu, tuotto: 10 - 60 m³/h, paine: 7,3 - 5,4 kp/cm² - Mitsubishi-taajuusmuuntaja - Raindancer Beacon -ohjaus ja valvontalaite App-sovelluksella - Amiad Mini Sigma 4” automaattisuodatin App-sovelluksella - Scangrow SGD tietokoneohjattu lannoiteannostelija EC- tai pH-ohjauksella

Penkinteko- ja muovinlevityskone

Monipuolisesti säädettävä yhdistelmälaite. Säädettävissä portaattomasti kalvoille 1000 – 1400 mm. Penkin leveys 45-85 cm - Penkinkorkeus 10-25 cm.

Lue lisää

Rapi käytäväleikkuri

Käytäväleikkurin käyttöominaisuuksia ja toimintavarmuutta on parannettu voimansiirtoon tehdyillä muutoksilla. Koneella on helppo leikata käytävät useamman kerran kasvukaudella. Asennus traktorin eteen. Isot hydraulimoottorit ja vapaakiertoventtiilit varmistavat koneen toiminta varmuuden ja kestävyyden Kannatuspyörät ja keinurunko säätävät leikkuukorkeuden sopivaksi Lisävarusteena yleismallinen etunostolaite tai KAT II kolmipistekiinnike jo olemassa olevaan etunostolaitteeseen.

Lue lisää

Rapi 3-rivinen mansikkaharja

3-rivinen mansikkaharja -Tehokkaampi ja tarkempi harjakone -Jokainen harja omilla kannatinpyörillä -Hydraulinen sivuharjojennosto kuljetusasentoon -KAT II nostolaitekiinnitys

Lue lisää

Rapi 1-rivinen mansikkaharja

1-rivinen mansikkaharja, jossa jousella kevennetty, hellävarainen harja - Joustava ja helppokäyttöinen veto hydraulimoottorilla. -Harjaelemtentin uusiminen tehty helpoksi.- UUTUUTENA 1-rivisessä harjan kannatuspyörä.

Kalvonirrotuskone

Kalvonirroituskoneella muovikalvo voidaan irrottaa maasta ja leikata se kahteen tai kolmeen osaan, jonka jälkeen se on helposti kerättävissä joko käsin tai koneellisesti.

Lue lisää

Kastelujärjestelmät avomaalle, tunneleihin ja kasvihuoneisiin

Täydelliset kastelujärjestelmät pumpusta päätetulppaan. Kevytsadetinjärjestelmät kasteluun avomaalle - Kevytsadetinjärjestelmät hallantorjuntaan - Täydennys ja varaosat putkiletkukalustoihin - Täydelliset tihkukastelujärjestelmät, sisältäen pumput, hiekka- ja lamellisuodattimet sekä paineenalentimet - Laaja valikoima tihkuletkuja eri kasveille ja eri tarpeisiin - Tippukastelut kasvihuoneisiin, tunneleihin ja taimistoille - Mikrosadettimilla toteutettavat päältäkastelut pienille aloille, kuten kasvihuoneisiin ja taimistoille. Laadukkaat ja hinnoiltaan kilpailukykyiset Hakaplastin PEH-putket runko- tai syöttölinjoiksi.

Lue lisää

Irtec sadetuskoneet

Maailmankuulua italialaista sadetuskonetekniikkaa Käytetään isojen alojen kasteluun niin pelloilla kuin nurmellakin Korkealaatuiset raaka-aineet ja huipputeknologia valmistuksessa Tehokas turbiini ohjaa suoraan vaihdelaatikkoa, jolloin on mahdollista sadettaa pienelläkin paineella ja virtauksella Helppokäyttöinen Lisävarusteena elektroninen nopeudensäätäjä, jonka avulla voidaan ohjelmoida esim. alku- ja loppuviive Laaja malli- ja varustevalikoima Irtecin valikoimissa on myös ruiskutuspuomeja.

Lue lisää

Oliver Rotovert – Rikkahara

- 3 pistekiinnitteinen rikkahara - 4kpl moninivel ripusteisia harauselementtejä pyörivillä ”Rotovert” roottoreilla - A-terät rivivälien haraamiseen - 2kpl Ø 320mm kannatus- / ohjauspyöriä syvyydensäädöllä - Mekaaninen ohjaus ja istuin käyttäjää varten

Avagro – Vesivaunu 5 m3

- Erittäin monikäyttöinen vaunu veden ja vesiliuosten kuljetukseen ja varastointiin - 5000 l Duraplas säiliö - Käyttöesimerkkejä * kasvinsuojeluruiskun täyttö * kasteluvesi intensiiviviljelmille * nestelannoitteet * palontorjunta * teiden ja pihojen kastelu * pölynsidonta veden ja suolan yhdistelmällä * eläinten juomavesi

RKW HyJet® harso

RKW HyJet® harso on jopa 50% kestävämpää kuin perinteiset harsot. RKW HyJet® harson ainutlaatuisen rakenteen ansiosta edes reunavahvistusta ei tarvita. Materiaalin elastisuus helpottaa harson levittämistä, mikä säästää aikaa ja työvoimaa.

Lue lisää

Flex – nestelannoitteet

Flex – nestelannoitteet perustuvat kompleksiyhdisteisiin. Tämä varmistaa kasvien ravinteiden saannin, ilman maassa tapahtuvia ravinnemuutoksia. Valikoimasta löytyvät tuotteet startti-, perus-, lehti- ja erityislannoitukseen kaikille peltokasveille